Tietoa, tukea ja toivoa -etäryhmä seksuaaliväkivaltaa kokeneille (syys22)
Millainen ryhmä?
Tietoa, tukea ja toivoa -ryhmän tarkoitus on antaa tietoa kaltoinkohtelun ja seksuaaliväkivallan mahdollisista vaikutuksista kokijaan. Ryhmässä etsitään keinoja näiden vaikutusten kanssa selviytymiseen. Tutkimme ohjattuna yhdessä turvallisuuden tunnetta ja keinoja kasvattaa sitä. Kysymys on erilaisten arkisten asioiden huomaamisesta, jotka saattavat haastaa jaksamista ja sen kautta erilaisten keinojen kokeilemista, joilla voisi elää tyytyväisemmin omassa arjessaan.

Kuka mukaan ja miten toteutetaan?
Ryhmä toteutetaan etänä, ja siihen pääsee mukaan haastattelun kautta. Ryhmään voi osallistua naiseksi itsensä kokeva 15–29-vuotias seksuaaliväkivaltaa tai sen uhkaa kohdannut henkilö, jolla ei ole mahdollisuutta vastaavaan ryhmään kotipaikkakunnallaan. Ilmoittaudu rohkeasti, niin selvitämme tilanteesi yhdessä. Myös läheinen tai seksuaaliväkivaltaa kokeneen ammatilliseen verkostoon kuuluva henkilö voi saatella nuoren ryhmään.  Jos halukkaita on runsaasti, pyrimme järjestämään useamman ryhmän.

Olemme Tyttöjen Taloilla velvollisia huolehtimaan alaikäiseen liittyvistä viranomaisilmoituksista, jos niitä ei ole tehtynä. Lämmin toive on, että osallistujan tilanne ovat tältä osin selvitettynä, jos osallistuja on alaikäinen. Seksuaaliväkivaltaa kokeneiden suljetussa ryhmässä on enimmillään 8 osallistuja. Ryhmä ei korvaa yksilöhoitoa tai psykoterapiaa.

HUOMAATHAN, että aikataulua on muokattu alkukesällä julkaistusta. Näin saamme tavoitettua paremmin koulun alkamisen jälkeen mahdolliset ryhmään tulijat. 

Ryhmä kokoontuu viisi kertaa tiistaisin 20.9. / 27.9./ 4.10. / 11.10. / 18.10. kello 17-18:30.

Miten mukaan?
Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 12.9.2022 kello 18:00. Ryhmää ohjaavat seksuaaliväkivaltatyöntekijät Pia Tuovinen ja Riikka Matala haastattelevat ilmoittautuneita ti 13.9. iltapainotteisesti ja to 15.9. päiväaikaan. Saat soiton haastatteluajasta jo ma-illalla. Haastattelut tehdään ilmoittautumisjärjestyksessä. Haastattelu tehdään Teamsin kautta etänä. Varaa aikaa n. 30 min yhteistä hetkeä varten.

Ryhmään päästyäsi toivomme sinun sitoutuvan kaikille kokoontumiskerroille etäyhteyden päästä videon välityksellä. Ryhmässä myös pääset antamaan palautetta omasta voinnistasi ja ryhmän kokoontumiskerroista. Tällä tavoin saat parhaan hyödyn läpikäytävistä arjen turvallisuuden tunnetta lisäävistä keinoista. Samalla ryhmän vetäjät saavat arvokasta tietoa ryhmän vetämiseen. Lopuksi tehdään vielä sähköinen loppukysely.

Etäryhmän järjestäminen on osa LYYRA-hanketta, jonka tavoitteena on valtakunnallisen Tyttöjen Talo®-verkoston matalan kynnyksen tukipalveluiden kehittäminen ja laajentaminen seksuaaliväkivallan tai sen uhkaa kokeneiden tyttöjen ja naisten auttamiseksi haja-asutusalueilla. Hankkeen esittely:
https://vuolleoulu.fi/lyyra-hankkeella-apua-haja-asutusalueiden-seksuaalivakivallan-uhreille/

Tervetuloa mukaan löytämään yhdessä tyytyväisyyttä elämään. <3
Lisätietoja Rovaniemen Tyttöjen Talon Riikalta: riikka.matala@neiot.fi/040 4848189

Lämmöllä,
Riikka Matala
Seksuaaliväkivaltatyöntekijä
Neiot - Rovaniemen Tyttöjen Talo

Pia Tuovinen
Seksuaaliväkivaltatyöntekijä
Loisto - Helsingin Tyttöjen Talo

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Etu- ja sukunimesi *
Syntymäaikasi *
Puhelinnumerosi *
Kotipaikkakuntasi *
Mistä sait tiedon ryhmästä? *
Required
KIITOS ilmoittautumisesta!
Olemme sinuun pian yhteydessä ma 12.9. illasta puhelimitse, jolloin sovitaan haastatteluaika.
Haastattelu on jutteluhetki (max. 30 min), jossa varmistetaan, että voit hyötyä ryhmästä.
Talleta Riikan numero, niin huomaat vastata soittoon: 040 4848189

t. Riikka ja Pia
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy