Vaalivirkailijaksi ennakkoäänestykseen Kuhmossa?
Vaalitoimitsijaksi kuntavaaleihin 2021?

Kuhmon kaupunki hakee vaalitoimitsijoita keväällä 2021 järjestettävien kuntavaalien ennakkoäänestykseen.

Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 7.-13.4.2021.

Vaalitoimitsijat työskentelevät ennakkoäänestyspaikalla äänestyksen vastaanottajina. Työ on projektiluontoinen ja työaika on riippuvainen ennakkoäänestyspaikan aukioloajoista. Ennakkoäänestyspaikka on avoinna myös lauantaina ja sunnuntaina.

Moni ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoista tulee toimimaan lisäksi vaalitietojärjestelmän käyttäjinä.
Työn hoitaminen menestyksekkäästi edellyttää huolellisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja ja palveluhenkistä asennetta.

Vaalitoimitsijalta edellytetään myös sitoutumista kokopäiväiseen työskentelyyn ennakkoäänestyksen aikana 7.-13.4.2021. Lisäksi vaalitoimitsijan on sitouduttava osallistumaan ennen vaaleja järjestettävään koulutukseen. Koulutusta tullaan järjestämään ennakkoäänestystä edeltävällä viikolla YO-kirjoitusten jälkeen.
Huomioitavaa on lisäksi, että osa työskentely päivistä saattaa olla pitkiä. Vaalitoimitsijalle maksetaan tehdystä työstä 11,8 €/tunti. Palkka on sopimuspalkka ja sisältää kaikki palkan lisät. Mahdollinen oman auton käyttö korvataan kilometrikorvauksen perusteella. Lisäksi saat työtodistuksen vastuullisesta tehtävästä!

Myös erityistä tarkkuutta ja yhteistyökykyä vaatineet (työ)kokemukset ovat hyödyksi.

Vaalitoimitsijana ei voi toimia ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa missään kunnassa Suomessa. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. (vaalilaki (714/ 1998) 17§)

Korona-tilanne huomioiden vaalit tullaan järjestämään varotoimenpiteitä noudattaen sekä Oikeusministeriön ohjeistusten mukaisesti. Tilanteen niin vaatiessa mm. kasvomaskeista, käsihygieniasta ja turvaväleistä tullaan huolehtimaan sekä työntekijöiden keskinäisessä että työntekijöiden ja asiakkaiden välisessä kanssakäymisessä.
Hakemukset pyydetään ensisijaisesti toimittamaan Google Forms-lomaketta käyttäen 22.1.2021 mennessä.  

Mikäli lomakkeen käyttö ei ole mahdollista, voi hakemuksen toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen juhana.juntunen@kuhmo.fi 

Haastattelut pyritään järjestämään tammikuun 2021 loppuun mennessä.
Lisätietoja vaalitoimitsijan työstä ja hakemuksesta antaa:

Kuhmon kaupungin hallintojohtaja Juhana Juntunen
Puh. 044 725 5222, juhana.juntunen@kuhmo.fi





電子郵件 *
繼續
清除表單
請勿利用 Google 表單送出密碼。
Google 並未認可或建立這項內容。 檢舉濫用情形 - 服務條款 - 隱私權政策