Toimihenkilöiden kiitospäivä la-su 26.-27.12.2020
Turun Ratsastajat järjestää useita kilpailuja vuosittain. Kilpailuiden järjestäminen on tärkeä osa seuran toimintaa. Kilpailuiden kautta edistetään esimerkiksi ratsastusurheilun tunnettuutta ja tasoa alueella.

Kilpailuiden järjestäminen ei ole mahdollista ilman suurta vapaaehtoisten joukkoa. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja monta ystävyyssuhdetta onkin solmittu Turun Ratsastajien kisoissa kansliassa, tuomaritornissa, esteradalla tai kanttiinin kiireissä. Seura haluaakin kiittää kaikkia toimihenkilöitä järjestämällä vuonna 2020 Tapaninpäiväviikonloppuna yhteistä, hauskaa ja hevosaiheista tekemistä seuran toimihenkilöille.

Toimihenkilöpäivät järjestetään siis la-su 26.-27.12.2020. Päivät ovat samansisältöisiä, joten voit osallistua kumpana päivänä vain. Ohjelma järjestetään kumpanakin päivänä kahdessa pienryhmässä noin klo 10-15. Tarkempi aikataulu ja ryhmäjaot muodostetaan ilmoittautumisten mukaan, paikalliset kokoontumisrajoitukset huomioiden. Toimihenkilöpäivän ohjelma on seuran toimihenkilöille maksuton.
HUOM! Vallitsevan koronatilanteen ja suositusten takia olemme valitettavasti joutuneet supistamaan ohjelmaa vain ratsastustunteihin, jotta saataisin turvallinen tapahtuma ilman tarpeettomia ihmiskontakteja.

Voit ilmoittautua toimihenkilöpäivään tämän lomakkeen kautta sunnuntaihin 20.12.2020 asti.
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Osallistutko toimihenkilöpäivään 2020?
Clear selection
Next
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy