Ilmoittautuminen JyLin junnuharjoituksiin
Järjestämme tänä talvena ohjattuja frisbeegolf-harjoituksia eri ikäryhmille ympäri Jyväskylää. 

Harjoitusten tavoitteina on fribataitojen ohessa juniorien motoristen perustaitojen kehittäminen sekä liikuntaan innostaminen ryhmässä toimien. Junioreistamme saattaa kasvaa myös uusia laurilehtisiä ja eveliinasalosia, mutta ennen kaikkea liikunnasta nauttivia nuoria!
Чтобы сохранить изменения, войдите в аккаунт Google. Подробнее…
Harjoitusryhmät
Harjoituksiin osallistuminen edellyttää JyLin jäsenyyttä. Jäsenyys maksaa 15€ ja sisältää junnupaketin (kiekko, markkeri ja pyyhe – arvo 27€). Lisätietoja jäseneksi liittymisestä osoittessa http://jyli.fi/liity-jaseneksi/frisbeegolf/

Talvikausi kestää lokakuun alusta maaliskuun loppuun. 

Harjoitusten kesto on 60min ja ne järjestetään saleissa, joissa lajitaidoista pääpaino on puttaamisessa. Kaikissa saleissa on puttikorit ja Kuokkalan Graniitissa lisäksi heittoverkot. Myös koulujen saleihin pyritään saamaan heittoverkot heittotekniikan harjoittelua varten, mutta valitettavasti siitä ei vielä ole täyttä varmuutta.

Ohjattujen vuorojen lisäksi Graniitissa on maanantaisin vapaavuoro yläkouluikäisille klo 19:00-20:00. Vuoro on ilmainen (JyLin jäsenyys edellytyksenä) eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. 

Ryhmiin mahtuu rajattu määrä junioreita ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli ryhmän perässä on merkintä (täynnä), voit edelleen laittaa sen halutessasi 1.-toiveeksi. Mikäli paikkoja vapautuu, täytämme niitä ilmoittautumisjärjestyksessä. Siihen asti käytämme 2.-toivetta.

Mikäli perheen taloudellinen tilanne muodostaa esteen lapsen osallistumiselle, ole yhteydessä juniorivastaavaan (frisbeejuniorit@jyli.fi).
Harjoitusryhmätoiveeni (päivä/alkamisaika/ikäryhmä/ paikka/hinta/vastuuohjaaja). Ohjaajalyhenteet: MK Miska Kallio, TT Teemu Taskinen
1.-toive
2.-toive
Kortepohja - ei toteudu
su/klo 18:30/2010-2013/Graniitti/45€/TT (TÄYNNÄ)
su/klo 19:30/2009-2007/Graniitti/45€/TT
ke/klo 16:15/2010-2013/Lohikoski/40€/MK
Puuppola ei toteudu
Отменить выбор
Juniorin etunimi *
Juniorin sukunimi *
Juniorin syntymävuosi *
Huoltajan nimi *
Huoltajan puhelinnumero *
Huoltajan sähköpostiosoite *
Kuvauslupa
Tavoitteenamme olisi viestiä seuran toiminnasta sekä nettisivuilla että sosiaalisessa mediassa. Nuoret kuvataan aina positiivisessa yhteydessä. Kuvia ei luovuteta kolmansille osapuolille.
Lapsestani otettuja kuvia ja videoita saa julkaista seuran junioritoiminnan viestinnässä ja markkinoinnissa.
Отменить выбор
Muut lisätiedot/toiveet
Отправить
Очистить форму
Никогда не используйте формы Google для передачи паролей.
Компания Google не имеет никакого отношения к этому контенту. Сообщение о нарушении - Условия использования - Политика конфиденциальности