Ilmoittautuminen MIX-iltaan 29.10.2021
MIX-ilta pidetään perjantaina 29.10.2021 Kangasalan helluntaiseurakunnan tiloissa, Myllystenpohjantie 8. Ilta on suunnattu 7-12 vuotiaille alakoululaisille. Illan aikana on toimintapisteitä, kisoja, Raamattutuokio, iltapalaa ja pelejä.

HUOM! Jos lapsellasi on erityisruokavalio/allergioita, varaathan hänelle oman pienen iltapalan mukaan.

Pyydämme ennakkoilmoittautumisen, sillä tapahtumaan otetaan tässä poikkeuksellisessa koronatilanteessa vain 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta. Sisään pääsee vain ennakkoon ilmoittautuneet lapset. Ilmoittautumiset 26.10. mennessä.
Vanhemmilta pyydetään vahvistusta sille, että annat lapsesi osallistua tapahtumaan.
Tapahtumassa huomioidaan koronatilanne seuraavin tavoin.
-rajoitettu osallistujamäärä
-ennakkoilmoittautumisessa saadaan osallistujien nimet ja yhteystiedot
-tapahtumaan saa tulla vain terveenä
-lapsen ilmoittautuessa pyydetään vanhemman tiedot ja lupa lapsen osallistumiselle
-toimintapisteet on suunniteltu niin, että lähikontaktia on mahdollista välttää
-lapset pesevät kädet tullessaan ja toimintapisteillä on käsidesiä tarjolla
-lapsia ohjeistetaan turvaväleistä ja yleisestä hygieniasta tapahtuman alussa
-seuraamme koronatiedotusta ja noudatamme THL:n ohjeistuksia ja tiedotamme tarvittaessa tapahtuman peruuntumisesta

TÄYTÄ tähän alle VANHEMMAN SÄHKÖPOSTITIETO, johon saatte myöhemmin tiedon (27.10.) onko lapsi päässyt mukaan iltaan.


Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Lapsen nimi *
Ikä
Lapsen puhelinnumero
Vanhemman/huoltajan nimi *
Vanhemman puhelinnumero *
Vanhemman vahvistus osallistumiselle *
Lapseni puhelimeen saa lähettää jatkossa tietoa tulevista MIX-illoista tai lasten leireistä tekstiviestillä (tekstari.fi palvelu käytössä seurakunnassa ja palvelun toimimiseksi pyydämme lupaa tallettaa puhelinnumero ja nimi. Tietosuojaseloste löytyy www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi sivustolta.) *
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy