EVÄITÄ OMAN TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN - Suomen Kansanmusiikkiliiton Myllertämö-koulutus syksyllä 2023
- Miksi olen itse mukana ja mitä toiminnasta saan?
- Millainen toiminta houkuttaa mukaan?
- Kuinka tavoittaa uusia ja kiinnostuneita toimijoita?
- Millainen kuva yhdistyksestämme välittyy vuonna 2030?
Tavoitteena on, että osallistujat luovat omalle yhdistykselleen tulevaisuuden visiot ja lähtevät ideoimaan sitä tukevaa toimintaa. Lisäksi osallistujille muodostuu ymmärrys siitä, mitkä tekijät ja resurssit mahdollistavat järjestön toiminnan kehittämistä; hallituksen rooli ja vastuu sekä työnjaon merkitys.Koulutuksessa opetetaan osallistujia huomaamaan, mikä omassa toiminnassa houkuttelee ihmisiä osallistumaan, ja miten yhdistystoiminnan jatkuvuudelle on tärkeää antaa sijaa uusille ajatuksille ja ihmisille. Miten toiminnasta tehdään sellaista, että mahdollisimman moni voi ja haluaa osallistua? Miten saadaan se viesti tehokkaasti maailmalle? Ja fokuksessa on itse hallitustoiminta, sekä hallituksen järjestämä toiminta.
Koulutuspaketin avulla kansanmusiikkiyhdistykset saavat toimintansa kehittämisen alulle. Koulutusta järjestetään neljällä paikkakunnalla syksyllä 2023. Koulutus lauantaisin, koulutuksen päälle jamit!
Koulutuspäiviin toivotaan osallistujiksi Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistysten keskeiset toimijat ja muita hallituksen jäseniä. Voitte viedä oppinne ja innostuksen oman yhdistyksenne ihmisille omaan jatkotyöstöön.
Koulutus on Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistyksille ilmainen. 
Koulutuspäivän kesto alustavasti 6,5 tuntia, esim. klo 10-16.30 (sisältää ruoka- ja kahvitauon). Lounas omakustanteinen, kahvit tarjotaan.

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Mihin koulutukseen osallistut
*
Nimi
*
Sähköposti
*
Puhelinnumero
*
Kansanmusiikkiyhdistystys jossa toimin
*
Required
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy