Lumotut leikkipaikat -leiri
ohjattu kesäleiri kotona ja pihalla

8.–12.6.2020 (viikko 24)
maanantaista perjantaihin klo 10–15.00
alakouluikäisille
Ohjaaja Kalle Ahonen
Leirimaksu 35,- €, seuraavat osallistujat samasta perheestä 20,- €/hlö
(lasku tulee huoltajalle sähköpostiin)
Ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen leiriä, eli viimeistään ma. 1.6.


Lumotut leikkipaikat -taideleirillä lapsi pääsee toteuttamaan omia tilallisia ja tarinallisia taideteoksiaan kotona tai kotipihassa. Leiriviikon aikana valmistetaan esimerkiksi mobile luonnonmateriaaleista, paperiviidakko, naamio ja nukke. Tilateokset ja hahmot inspiroivat lasta uusiin leikkeihin. Samalla lapsi voi kehittää luovia ja motorisia taitojaan sekä tarinankerronnan tapoja.

Leirin ohjaaja Kalle Ahonen on kuvataiteilija ja lavastustaiteen maisteri, jonka erikoisalaa on mielikuvituksellisten tilojen, kuvien ja esitysten luominen. Leirillä kokoonnutaan kodeista käsin videoyhteyksillä ja sovelluksilla, joita lasten on helppo käyttää. Yhteiskokoontumisten lisäksi tarjolla on opastusvideoita, joista saa syventäviä ohjeita ja joita voi katsoa omaan tahtiin.

Ilmoittaudu tai ilmoita lapsesi/nuoresi leirille tällä lomakkeella. Jos ilmoitat perheestäsi useamman lapsen, täytä lähettämisen jälkeen lomake uudestaan (ja muista lähettää).
 
*****
 
 
KUVION TAIDEKESÄLEIRIT LAPSILLE 2020
 
Kuvion kesän 2020 lasten ja nuorten taideleireillä ollaan viikon ajan päivittäin yhdessä muiden samanikäisten kanssa, hauskojen harrastusten parissa. Teemme konkreettisia ja hauskoja taidejuttuja yhdessä, vaikka emme voisi kohdata samassa tilassa. Lasten taideleireillä musisoidaan, rakennetaan ja askarrellaan, seikkaillaan luonnossa sekä opetellaan hauskoja uusia asioita – ja kokoonnutaan juttelemaan ja leikkimään toisten kanssa. Ollaan lähekkäin, vaikka erillään. Tule sinäkin mukaan leikkiin ja luovaan hauskanpitoon!

Kaikki Kuvion kesäleirit löydät osoitteesta: www.kuvio.org
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Huoltajan nimi *
Huoltajan puhelinnumero *
Huoltajan sähköpostiosoite *
Lapsen/nuoren nimi *
Lapsen/nuoren ikä *
7 v.
8 v.
9 v.
10 v.
11 v.
12 v.
13 v.
Ikä
Aineistolupa (lapsen/nuoren leirillä tuottamien kuvien, videoiden tai muiden materiaalien käyttäminen Kuvion tiedotuksessa ja/tai mediassa) *
Lisätietoja (jos haluat kertoa/kysyä jotakin muuta)
Leirin tarvikelista (kopioi/tallenna itselle)
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy