Ansiomerkit ja muistaminen Mäkipartiossa
Partiossa vapaaehtoisten toiminta on tärkeää, ja siksi pyrimme yhdessä siihen, että tekemästään työstä saa myös kiitosta. Mäkipartiossa yksi kiittämisen paikka on elokuinen Mäksagaala, ja lippukunnan hallitus haluaakin tässä vaiheessa kevättä kartoittaa johtajia, joille voisimme hakea Suomen Partiolaisten ansiomerkkejä tai joita voisimme muistaa muuten jollain erityisellä tavalla. Myös uudet ideat ihan kaikkien toiminnassa mukana olevien muistamiseksi ovat tärkeitä ja tervetulleita.

Suomen Partiolaisten ansiomerkkeihin voi tutustua tästä linkistä https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/kiittaminen-ja-palaute/ansiomerkit/

Eli: jos mielessäsi on johtaja, jolle haluaisit haettavan ansiomerkkiä tai jota toivoisit muistettavan jollain muulla tavoin, tai jos sinulla on ideoita lippukunnan kiittämistapojen kehittämiseen, ole hyvä ja vastaa alla olevaan kyselyyn. VASTAUSAIKAA ON MAANANTAIHIN 13.4. ASTI.

Mäkipartion hallitus
Log in bij Google om je voortgang op te slaan. Meer informatie
Johtaja, joka mielestäsi ansaitsisi ansiomerkin (johtajan nimi, ansiomerkkiehdotus (jos on), perustelut). Voit nimetä useamman!
Johtaja, jota haluaisit kiitettävän muuten kuin ansiomerkillä (johtajan nimi, perustelut). Voit nimetä useamman!
Uusia ideoita miten johtajia voitaisiin muistaa Mäkipartiossa:
Sähköpostiosoite, jos sinuun voi ottaa yhteyttä kirjoittaessamme ansiomerkkihakemuksia ehdottamillesi johtajille:
Verzenden
Formulier wissen
Verzend nooit wachtwoorden via Google Formulieren.
Dit formulier is gemaakt in Mäkipartio ry. Misbruik rapporteren