ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN: YHDESSÄ! -osallistava sirkuskonsertti vauvaperheille & opastetut kierrokset taidenäyttelyyn, Kulttuuritalo Korundi, La 19.12
Uulun muusikot ja Lastenkulttuurikeskus Kattilan ammattilaiset kutsuvat vauvaperheiden omaan YHDESSÄ! -sirkuskonserttiin. Konsertissa vauva ja vauvan lähipiiri (vanhemmat, sisarukset, kummit, mummit ja muut tärkeät ihmiset) saavat tehdä ja olla yhdessä. Matkalla pääsee niin soittamaan, laulamaan, liikkumaan kuin kokeilemaan sosiaalisen sirkuksen harjoitteita. Osallistuminen ei vaadi ennakko-osaamista, mukaan voi tulla jo ihan pienenkin vauvan kanssa.
Perheille tarjotaan konsertin yhteyteen mahdollisuus osallistua Rovaniemen taidemuseon lyhytopastukselle täynnä kiehtovia ja jännittäviä seikkailuja. Opastettuja kierroksia järjestetään kaksi ja niiden kohteena on Ilona Kivijärven taidenäyttely Taivaanmerkit - Inkognito ja Viimeinen sarvikuoro. Kierroksen kesto on puoli tuntia.
Opastus on suunnattu koko perheelle erityisesti lapset huomioiden. Kierroksella opas johdattaa ryhmän valikoitujen taideteosten äärelle erilaisten osallistavien vihjeiden avulla. Lasten kanssa teoksia lähestytään leikillisemmin ja eläydytään näyttelyn tunnelmaan. Teoksiin tutustutaan ihmetellen ja rennosti keskustellen. Ryhmän aikuisia kannustetaan heittäytymään mukaan!
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy! Tapahtumat tarjoaa Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto ja Rovaniemen taidemuseo.
ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN 18.12. MENNESSÄ:
Yhdessä -vauvasirkuskonserttiin mahtuu max. 10 ennakkoon ilmoittautunutta perhettä.
Opastetuille kierroksille mahtuu max. 10 ennakkoon ilmoittautunutta osallistujaa / kierros.
AIKATAULU:
Ensimmäinen opastettu kierros näyttelyyn klo 13.15 – 13.45
Yhdessä! -osallistava vauvasirkuskonsertti klo. 14.00 – 14.30
Toinen opastettu kierros näyttelyyn klo 14.45 – 15.15
Lisätietoja
Kulttuurituottaja Roosa Nevala
roosa.nevala@rovaniemi.fi0400518235