Työnhakulomake Lasten Kesän talvileireille ja alkuvuoden yhteistyöleireille
Tällä lomakkeella voit hakea töihin Lasten Kesä ry:n talvileireille sekä adoptioperheet ry:n lastenleirille keväällä 2022.

Leirillä ohjaajan tehtäviin kuuluu leiritoiminnan suunnittelu, toteutus sekä lasten perushoito ja valvonta. Molemmille talvileireille valitaan joka talon ohjaaja. Joka talon ohjaaja, eli jokke, vastaa leirin lääkehuollosta ja ensiavusta sekä toimii ohjaajien ja leirinjohtajan yleisapuna. Leirinjohtaja (adoptioperheet ry:n lastenleiri) vastaa leiristä kokonaisuutena, toimii ohjaajien lähiesihenkilönä sekä yhteyshenkilönä toimiston suuntaan.

Leireille palkataan 3 ohjaajaa/lapsiryhmä sekä jokke. Leireillä on käytössä kaksi majoitustaloa, ja leiriläisiä/leiri on yhteensä korkeintaan 40.

Leirit järjestetään Hauhon lomakeskuksessa. Palkka on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen (G16B). Palkan määrä määräytyy erikseen laadittavan työvuorolistan tuntien mukaan. Lisäksi maksetaan ilta-, yö, ja viikonloppulisät sekä lomakorvaus.

Edellytämme valituilta työntekijöiltä rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen. Ote tulee esittää työnantajalle ennen leirin alkua.

Hakuaika päättyy torstaina 3.2.2022 ja ilmoitamme valituille 11.2. mennessä. Etusijalla haussa ovat aiemmin Lasten Kesällä työskennelleet.

Talvileirien ajankohdat ja tiedot:
Viikko 8 (pääkaupunkiseudun lomaviikko) 21.-25.2.2021 (ma-pe)
Viikko 9 (Hämeen ja Pirkanmaan talvilomaviikko) 28.2.-4.3.2022 (ma-pe)

Ohjaajan palkka: 849-875* €.
Joken palkka: 855*€
Täysihoitomaksu: -87,70 €.
Työvälinekorvaus oman puhelimen käytöstä:  2 €.


Adoptiolasten leiri 18.-20.3.2022
Ohjaajan palkka: 480-525*€
Taloyön palkka: 150-260*€
Joken palkka: 508*€
Johtiksen palkka: 675*€
Täysihoitomaksu: -52,62€
Työvälinekorvaus oman puhelimen käytöstä: 1,2 €

*palkkasummat ovat arvioita. Palkka määräytyy erikseen sovittavan työvuorolistan mukaan ja voi muuttua hieman annetusta arviosta.

Lisätietoa leiristä ja työnhausta: Lomatoiminnanjohtaja Kaisa Kyrö, kaisa.kyro@lastenkesa.fi 050 5016636

Työnhakutietoja käsittelee Lasten Kesän leireistä vastaavat työntekijät ja leireille valitut leirinjohtajat. Tietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Tietoja säilytetään kaksi vuotta.

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Next
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This form was created inside of Lasten Kesä ry. Report Abuse