Haku Vapaaehtoinen ja syrjimätön puolustus-työryhmään 2020
Tule tekemään Vihreille nuorille asepalvelusmallia, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja syrjimättömyyteen! Haemme jäseniä asiantuntijatyöryhmään, joka vuoden 2020 aikana tuottaa Vihreiden nuorten kantojen mukaisen asepalvelusmallin.

Haku on auki kaikille Vihreiden nuorten jäsenille 12.2.2020 kello 23.59 asti. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille sähköpostitse viikolla 8.

Kerro hakemuksessasi miksi juuri sinut pitäisi valita työryhmään. Kerro myös oletko käytettävissä työryhmän puheenjohtajaksi. Työryhmään hakeminen tapahtuu täyttämällä tämän lomakkeen.

Miksi Vihreät nuoret haluavat uudistaa asepalvelusta?

Suomen maanpuolustusjärjestelmä ja asevelvollisuuslaki syrjii ihmisiä sukupuolen mukaan. Kuulumme niihin maailman maihin, joissa pidetään mielipidevankeja, sillä vakaumukselliset totaalikieltäytyjät asetetaan vapausrangaistuksen alaiseksi. Haluamme uudistaa Suomen maanpuolustusjärjestelmän nykyaikaisemmaksi ja sukupuolineutraaliksi. Asepalveluksesta on voitava kieltäytyä ilman rangaistusta. Vihreiden nuorten lopullisena tavoitteena on kuitenkin aseeton maailma.

Lisätietoja voi kysyä Vihreiden nuorten tasa-arvoisilta puheenjohtajilta:

Amanda Pasanen
+358 40 961 1330

Brigita Krasniqi
+358 45 131 2554

puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Nimi *
Sähköposti *
Puhelinnumero *
Oletko kinnostunut työryhmän puheenjohtuudesta? *
Kerro motivaatiostasi hakea tähän tehtävään (työryhmän jäseneksi/puheenjohtajaksi): *
Odotamme valittujen henkilöiden sitoutuvan työryhmän toimintaan vuodeksi 2020. Onko tämä sinun kohdallasi mahdollista? *
Olen vihreiden nuorten jäsen *
Mistä kuulit työryhmähausta? *
Hakulomakkeen tietoja käsittelee Vihreiden nuorten toimisto sekä liittohallitus hakuprosessin aikana. Tiedot poistetaan, kun valinnat on tehty. Valittujen osalta säilytämme keskeiset yhteystiedot (sähköposti, puhelinnumero) vuoden 2010 ajan. Lisätietoja hakuprosessista ja tietojen käsittelystä antaa pääsihteeri Bicca Olin: bicca.olin@vihreatnuoret.fi.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This form was created inside of Vihreät - De Gröna. Report Abuse