Futisleiri 13.-17.6.2022
Leppäveden Leppä järjestää futisleirin 1-3 luokkalaisille tytöille ja pojille 13.-17.6.2022. Leiri toteutetaan päiväleirinä kello 9:00-15:00.

Futisleirillä lapset jaetaan eri ryhmiin, joissa he valmentajien ja ohjaajien johdolla nauttivat yhdessä tekemisestä harjoitusten, pelien ja leikkien kautta, maalintekoa unohtamatta. Leirille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta jalkapallosta.

Leiri järjestetään Leppäveden tekonurmella ja liikuntahallin/koulun alueella. Lisäksi leirin aikana tehdään pyöräretki Vihtavuoren tekonurmelle. Leirillä tarjoillaan lämmin lounas ja välipala. Ruokailut ovat pääosin yhteistyökumppanimme Laukaan seurakunnan tiloissa, yhtenä päivänä koulun tiloissa ja Vihtavuoressa huoltorakennuksen ympäristössä.

Leirinhinta on 95€ (Lepän jäsenet 80€).
Hinta sisältää mm. vakuutuksen, kenttävuokrat, ruokailun, t-paidan sekä laadukasta ohjausta.

Ilmoittautuminen on sitova (laskutetaan yhdessä osassa toukokuun lopussa). Osallistumismaksu palautetaan ainoastaan, jos koko leiri peruuntuu lapsen sairastumisen vuoksi tai leiri joudutaan kokonaan perumaan esimerkiksi koronan vuoksi.

Tarkempi ohjelma sekä osallistujaohje lähetetään ilmoittajan sähköpostiin (Lepän jäsenillä jäsenrekisterissä olevaan sähköpostiin).

Leirille otetaan 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Varasijoillekin kannataa ilmoittautua, sillä perumisia saattaa tulla.

Ilmoittautuneita: 40 (11.5.2022) -> LEIRI TÄYNNÄ, voit ilmoittautua varasijoille

Leiri toteutetaan vallitsevien koronaohjeistusten mukaisesti.

TIETOSUOJA
Tällä ilmoittautumislomakkeella kerätyt tiedot on tarkoitettu ainoastaan Leppäveden Leppä ry:n organisoiman futisleirin järjestämistä varten sekä siihen liittyviin yhteydenottoihin. Tietoja ei luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt tietojen tallentamisen em. tarkoitukseen. Jos haluat tarkistaa lähettämäsi tiedot, oikaista virheelliset tiedot tai pyytää tietojen poistoa, ota yhteyttä piia.leppamaki@gmail.com


Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Next
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy