Palaute Pönkelistä 2023 ja Pönkelin tapahtumista
Rakkaat opiskelijat, alumnit, henkilökunta ja kaikki muut, Pönkelivuosi 2023 oli ja meni. Vuosi antoi Pönkelille ja toimikunnalle paljon, ja toivottavasti myös opiskelijoille, muille kanssaeläjille ja koko opiskelijakulttuurille. Viime lukuvuonna Pönkeli järjesti ensimmäistä kertaa tapahtumia, ja oli muutenkin isommin ja näkyvämmin mukana opiskelijoiden ja kaupunkilaisten keskuudessa.

Pönkelin tarkoituksena on jatkossakin levittää teekkarihuumorin ja teekkariuden ilosanomaa, yhdistää kaikkia Turun teekkareita ja opiskelijoita kaikilta kampuksilta ja jatkaa wappulehtien teekkariperinnettä. Pönkelin ei ole tarkoitus tuottaa jatkossakaan voittoa, ja kaikki varat käytetään opiskelijakulttuurin edistämiseen ja tapahtumien järjestämiseen.

Pönkeli haluaa aktiivisesti kehittää toimintaansa ja lehteänsä, jonka vuoksi palaute on erityisen tärkeää. Palaute käydään huolella läpi ja otetaan huomioon. Tarkoituksena on jatkaa uudistunutta linjaa ja tehdä Pönkelistä ja sen tapahtumista saavutettavia ja yhdenvertaisia.

Palautteen täyttämiseen menee aikaa muutama minuutti, ja kaikki kysymykset ovat vapaa-ehtoisia. Lopussa voit jättää yhteystietosi, mikäli olisit kiinnostunut tekemään Pönkeliä ensi vuonna!

Syysterveisin,
Pönkelitoimikunta
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Next
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy