Harrastamisen Suomen malli - taidekasvattajat
Jokaiselle lapselle ja nuorelle halutaan tarjota mieleinen harrastus koulupäivän yhteydessä. Varkaus hakee Rantasalmen ja Joroisten kuntien kanssa Harrastamisen Suomen mallin avustusta harrastusten järjestämiseksi peruskoululaisille lukuvuonna 2024-2025. Lisäksi Lastenkulttuurikeskus Verso tarjoaa taideharrastuksia useille alueen kunnille.

Tällä kyselyllä kartoitamme taiteilijoiden ja taidekasvattajien tarjoamia mahdollisuuksia, joista kootaan avustushakemukseen harrastustarjotin/lukujärjestys helmikuussa. Lopulliset päätökset kouluilla toteutettavasta harrastustoiminnasta tehdään vasta kun avustuspäätös on saatu (kevät/kesä). 

Harrastustunneista maksetaan OVTES osion F liitteen 12 mukainen tuntipalkka ja matkakulut. Tuntipalkkiot määräytyvät suoritetun tutkinnon perusteella. Vaihtoehtoisesti on mahdollista laskuttaa työstä vastaava summa sivukuluineen yrityksen nimissä.

Kyselyssä kerättyjä henkilötietoja käytetään vain harrastustoiminnan / lastenkulttuuritoiminnan koordinoimisessa ja yhteydenpidossa palveluja tarjoavien toimijoiden kanssa. Säilytämme vastaajan tietoja vain niin kauan kuin on tarpeen em. tarkoitusten toteuttamiseksi. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille.
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Nimi *
Sähköpostiosoite *
Puhelinnumero *
Katuosoite ja paikkakunta *
www-sivut
Millaista harrastustoimintaa tarjoat? *
Kuvaile mahdollisimman tarkasti ja laajasti, myös sellainen mahdollinen harrastustoiminta, joka ei ole päätoimista alaasi, mutta johon sinulla on osaamista (voi olla myös muuta kuin taidetta/kulttuuria). Kerro myös, kuinka pitkä harrastuksen kokoontumiskerta on vähintään/enintään (n.1-2h).
Ikäryhmä(t), jolle tarjoat harrastusta *
Voit valita monta
Required
Harrastuksen ajankohta *
Valitse kaikki ajankohdat, jotka ovat mahdollisia. Voit tarvittaessa tarkentaa vastausta lisätieto-kentässä kyselyn lopussa.
Required
Paikkakunnat, joille voit tarjota harrastusta *
Valitse kaikki paikkakunnat, joissa voit ohjata harrastustoimintaa iltapäivisin.
Required
Ohjaajan osaaminen *
Kerro osaamisestasi, mm. koulutus ja kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Huom! Ohjaajan tulee olla täysi-ikäinen ja kaikilta ohjaajilta tarkastetaan rikostausta (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä).
Materiaalit ja välineet
Mitä materiaaleja/välineitä harrastuksessa tarvitaan? Tarvitaanko esim. kuluvaa materiaalia tai jotakin erityisvälineitä?
Lisähuomioita
Kerro tässä, jos harrastus on tarjolla esimerkiksi vain tiettyinä kuukausina vaikkapa sääolosuhteista tai kausityöstäsi johtuen tai jos tarjoat harrastusta vain tietyille yksittäisille kouluille (mille kouluille?) tai jos tarjouksessa on muuta huomioitavaa.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy