Vaikuttavuusviestintä: Miten kertoa työn tuloksista? 26.3.2024 klo 8.30–9.30

Miten kertoa kiinnostavasti ja suunnitelmallisesti oman työn tuloksista ja vaikutuksista? Miten paketoida käytettävissä oleva vaikuttavuustieto muotoon, joka puhuttelee vastaanottajaa? 

Maaliskuun viestinnän aamukahveilla on aiheena vaikuttavuusviestintä. 

Aihe on ajankohtainen aina, mutta erityisen tärkeä silloin, kun rahoituksesta käydään kovaa kilpailua. Yleishyödyllisten toimijoiden on välttämätöntä pystyä osoittamaan oman toimintansa hyödyt. Siihen tarvitaan myös hyvää viestintää. 

Saamme vieraaksi vaikuttavuusasiantuntija Henna Harjun Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Hennaa haastattelee ja omat viestinnän näkökulmansa keskusteluun tuo Noon Kollektiivin toimitusjohtaja Noora Jokinen.  

Saamme myös kurkistuksen Diakonia-ammattikorkeakoulussa kehitettyyn hyvinvointimittaristoon sekä siihen perustuvaan ammattilaisille suunnattuun ZekkiPro-sovellukseen. 

Luvassa pohdintaa, kokemuksia ja käytännön esimerkkejä ainakin näistä:  

  • Mitä hyötyjä vaikuttavuusviestintä voi tuottaa?
  • Kenelle ja miksi oman työn tuloksista kannattaa kertoa?
  • Miten seuranta- ja arviointitiedosta tuotetaan kiinnostavaa viestintää?
  • Miten kiinnittää vaikuttavuusviestintä ja sen suunnittelu osaksi arviointiprosessia?
  • Voiko vaikuttavuustieto tukea brändityötä?
  • Kenelle vaikuttavuusviestintä kuuluu yhteisössä?
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Haluan osallistua viestinnän aamukahveille
Clear selection
Mikä vaikuttavuusviestinnässä mietityttää? 

Huomioimme kysymykset webinaarin suunnittelussa. Kerro siis, mikä askarruttaa!
Kiitos ilmoittautumisesta!
Lähetä lomake vielä Lähetä/Submit -painikkeella. Tallentamisen jälkeen näet vahvistusviestin, jossa on etätapahtuman linkki. Saat linkin ja kalenterikutsun myös ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen viimeistään 25.3.2024.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This form was created inside of Noon Viestintä Oy. Report Abuse