Ilmoittautuminen rally-tokon kisanomaiseen treeniin la 26.3.2022
Turun Seudun Agilityurheilijat ry järjestää tokon ja rally-tokon kisanomaiset treenit TSAU:n hallilla Royal Canin Areenalla la 26.3. klo 10-16. Tällä lomakkeella voit ilmoittautua rally-tokon osuuteen.

Rally-tokon kisamaiset treenit järjestetään kentällä 1. Olosuhteet pyritään tekemään mahdollisimman kisamaisiksi: Kehässä on tuomari, sihteeri sekä ajanottaja, lisäksi kentän laidalla on yleisöä. Kyseessä ei kuitenkaan ole epävirallinen kilpailu, suorituksista ei anneta arvostelua eikä suorituksia palkita. Koiran palkitseminen ratasuorituksen aikana on sallittua, mutta nameja ei saisi pudota kentälle (jotta jokaisella on "puhdas" rata-alue).

Kisanomaiset treenit järjestetään talkoohengessä, joten sitoudut oman suorituksesi lisäksi auttamaan muita mm. tuomarin, sihteerin, ajanottajan ja radanrakennusapulaisen rooleissa. Tuomarin tehtävänä on antaa lähtölupa ja seistä kentällä koirakon suorituksen ajan, sihteeri seisoo joko tuomarin vieressä tai istuu kentän laidalla pöydän ääressä ja ajanottajan tehtävänä on istua häiriönä kehän reunalla. Avustavia rooleja jakaessa huomioidaan koirakoiden suoritusvuorot niin, että oman vuoron ympärillä on hyvin aikaa valmistella oma koira.

Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään. Aamupäiväryhmä osallistuu kenttien tyhjentämiseen ja kisakehän rakentamiseen, iltapäiväryhmä purkaa kisakehän ja palauttaa agilityesteet paikoilleen treenien lopuksi. Ilmoittautumalla mukaan sitoudut siis olemaan paikalla koko aamu- tai iltapäiväryhmän ajan. Alustava aikataulu: aamupäiväryhmä klo 10-13 (ALO-AVO), iltapäiväryhmä klo 13-16 (VOI-MES).

Mukaan mahtuu 40 koirakkoa eli 40 ratasuoritusta. Ilmoittautuminen tapahtuu tällä lomakkeella 6.3. mennessä. Voit ilmoittautua mukaan useammalla koiralla, mutta paikat jaetaan siten, että mahdollisimman moni mahtuu ainakin yhdellä koiralla (eli ilmoittaudu ensiksi ensisijaisella koirallasi).

Sisäänkäynti kilpailukehään 1 tapahtuu kentän 4 kautta eli hallin takaosasta. Kentälle 4 rakennetaan lämmittely- ja odotusalua, jossa muutama vuoroaan odottava koira voi valmistautua suoritukseensa. Hallin etuosa on varattu kentillä 2-3 järjestettävän tokon koetreenin koirakoille. Yleisö saa toki viettää aikaansa myös hallin etuosassa, mutta pyritään välttämään ylimääräisten koirakoiden oleilua hallissa ja rauhoitetaan myös keskikäytävä turhalta liikenteeltä.

Maksut:
TSAU:n harjoittelumaksun maksanut jäsen 5 €
TSAU:n kannatusjäsen 10 €
ei jäseniltä 15 €  

Tarkemmat maksuohjeet toimitetaan ilmoittautuneille.

Päivän aikataulu:
Luokkajärjestys: ALO, AVO, VOI, MES.
Luokkien alkaminen ja kesto selviää tarkemmin ilmoittautumisten jälkeen.
Mikäli ilmoittaudut useammalla koiralla, täytä jokaisesta oma ilmoittautumislomakkeensa.

Tervetuloa viettämään mukavaa päivää rally-tokon parissa!


Faça login no Google para salvar o que você já preencheu. Saiba mais
Jäsenyys *
Koiran kutsumanimi *
Koiran rotu *
Ilmoittautumalla mukaan sitoudut siis olemaan paikalla koko aamu- tai iltapäiväryhmän ajan. Alustava aikataulu: aamupäiväryhmä klo 10-13 (ALO-AVO), iltapäiväryhmä klo 13-16 (VOI-MES).
Mihin luokkaan ilmoittaudut? *
Koiran korkeus? *
Mitä muuta haluat kertoa
Ohjaajan nimi *
Sähköpostiosoite *
Puhelinnumero (käytetään vain jos pitää ilmoittaa päivän peruuntumisesta tms.) *
Enviar
Limpar formulário
Nunca envie senhas pelo Formulários Google.
Este conteúdo não foi criado nem aprovado pelo Google. Denunciar abuso - Termos de Serviço - Política de Privacidade