WKFest talkoolaiseksi ilmoittautuminen
Etsimme innostuneita ja osaavia talkoolaisia työskentelemään festivaalin aikana! Talkootyö ja talkoolaiset ovat yksi Wanhan Kaupungin Festiwaalin peruspilareista. Talkoolaisten läsnäolo luo festivaalille oman uniikin luonteen ja on korvaamaton työpanos tapahtuman järjestämisen kannalta. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, mutta toivomme asiakaspalveluhenkeä ja sitoutumista omaan tehtävään festivaalin ajaksi.  
Työtehtäviä on useita erilaisia ja talkoolaiset pääsevät vaikuttamaan omaan työnkuvaansa sekä työaikaansa.
Tapahtuman rakentaminen aloitetaan keskiviikkona 26.7. ja purku toteutetaan sunnuntaina 30.7.2023. Festivaali on avoinna yleisölle suunnitellusti 28.-29.7.2023.

Talkootyötä on päivittäin noin 6-8h. Työtehtävät, tiimit ja työajat suunnitellaan etukäteen, jolloin omaa vapaa-aikaa voi ennakoida ja hyödyntää lähialueisiin tutustuen tai festivaaliohjelmistosta nauttien. Kaikkien talkoolaisten olisi hyvä olla täysi-ikäisiä.
Talkoolaiset saavat festivaalille vapaalipun, jonka lisäksi talkoolaisille järjestetään työaikana riittävästi taukoja sekä ruokatarjoilua. Festivaalin jälkeen talkoolaiset pääsevät mukaan tuotantotiimin yhteiseen loppukaronkkaan.
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Etu- ja sukunimi *
Sähköpostiosoite *
Puhelinnumero *
Mihin tehtävään tahtoisit? (Voit valita useamman) *
Required
Minä päivinä pystyt työskentelemään? (Vain alustava, sovitaan tarkemmin lähempänä) *
Required
Erityisruokavalio
Vapaat toiveet / Terveiset / Kerro erityisosaamisestasi *
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy