Tahko Pihkala -seuran uusi suunta ja toiminnan kehittäminen - ennakkokysely jäsenistölle strategiatyön pohjaksi
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Clear selection
1. Tahkon ajattelun arvomaailma ja periaatteet
Taustaksi: Tahko Pihkala -seuran alkuperäisenä ja nykyisenä tehtävänä on vaalia Tahko Pihkalan urheiluajattelua. Tahkon urheiluajattelu on kuitenkin hyvin laaja kokonaisuus, joka ehti myös muuttua monin tavoin Tahkon elämän varrella. Nuori Tahko oli huippu-urheilija ja puhui kilpaurheilun puolesta, vanhempi Tahko muistetaan ensisijaisesti ikiliikkujana ja kuntoliikunnan vankkana puolustajana. Ammattiurheilua Tahko kritisoi aina vaikka halusikin Suomelle menestystä kilpa- ja huippu-urheilussa. Tahko on ollut monella saralla edelläkävijä ja eteenpäin katsova innovaattori, joka on aktiivisesti hakenut myös kansainvälistä oppia ja vaikutteita sekä soveltanut niitä suomalaisille sopivaan muotoon. Tunnetuimpia, Tahkon ajattelusta kertovia innovaatioita olivat koululaisten hiihtoloma, pesäpallopeli, urheiluopistojärjestelmä sekä laturetket. Raasakan (2021) Terve kansa hiihtää -tutkimuksessa Tahkon tärkeimpiä periaatteita ja päämääriä ovat olleet kaikelle kansalle suunnatun kuntoliikunnan edistäminen sekä Suomen kansan yhtenäisyyden säilyttäminen.
Mitkä arvot Tahkon liikunta- ja urheiluopissa ovat mielestäsi tärkeimpiä ja sellaisia, joita pitäisi tuoda esille myös tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa?
2. Tahko Pihkala -seuran tavoitteet
Taustaksi: Koska seuran tehtävänä on ollut vaalia Tahkon urheiluajattelua, ovat seuran tavoitteetkin olleet nimenomaan ”tahkomaista” urheilua ja liikuntaa edistäviä. Tämä on tarkoittanut hyvin monenlaisia asioita. Esimerkiksi Raasakan (2021) tutkimuksen perusteella Tahkon ideologiasta kumpuavia ja tänäkin päivänä tavoiteltavia asioita voisivat olla:
- hiihdon edistäminen erityisesti kuntourheiluna
- kuntoilu kansalaisvelvollisuutena
- taistelu vanhenemista vastaan
- terveys keskeisenä hyveenä
- yhteiskunnan velvollisuus pitää ihmisten terveydestä huolta
- hyvien liikuntaolosuhteiden luominen
- yhteiskuntaelämän järjestäminen liikunnan ehdoilla
- liikunnan yhteisöllisyys ja yhteen kokoava voima
- liikunnan hauskuus ja iloisuus, liikunta onnellisuuden lisääjänä

Nämä ovat kuitenkin vain esimerkkejä, ja listattu vain Latu-lehden aineiston perusteella. Seuralla voi olla yksi päätavoite tai useampi, ja näillä voi olla alatavoitteita.

Mitä Tahko Pihkala -seuran tulisi tavoitella? Mitkä olisivat mielestäsi seuran tärkeimmät tavoitteet?
3. Tahko Pihkala -seuran toiminta
Taustaksi: Seuran viimeaikaisia toimintoja ovat olleet seuraavat
(1) Turpakäräjät kerran vuodessa (pandemian takia ei järjestetty 2020 – 2021),
(2) Rehti Urheilija on valittu vuosittain vuodesta 1985 alkaen,
(3) Tahko Pihkala -Luento, viimeksi vuonna 2019,
(4) Julkaisutoiminta (erillisteokset, näköispainokset Tahkon tuotannosta),
(5) Kampanjatoiminta (sauvakävelytempaukset, kävelykilometrikisa),
(6) lausunnot ja kannanotot ajankohtaisista aiheista,
(7) vuosittaiset innovaatiopalkinnot Haaga-Helian opiskelijoille,
(8) Yhteiskuntavaikuttaminen (Seminaari eduskunnassa, suorat kontaktit eri tahoihin ja päättäviin elimiin)

Ovatko nykyiset toiminnat tarkoituksenmukaisia myös jatkossa? Mitä muita toimintoja ohjelman pitäisi sisältää? Pitäisikö jotakin karsia pois? Minkä asioiden tulisi kuulua seuran toimintaan olennaisena osana?
4. Tahko Pihkala -seura yhteiskunnallisena keskustelijana
Taustaksi: Seuran alkuperäisenä tehtävänä on ollut toimia aktiivisena keskustelunherättäjänä liikunnan ja urheilun haasteellisissa kysymyksissä. Turpakäräjillä on käsitelty nimenomaan urheilun ajankohtaisia haasteita, esimerkiksi otsikoilla: ”Katoaako urheilusta reilun pelin henki”, ”Urheiluliikkeen identiteettikriisi” ja ”Urheilun kaupallisuus”. Seuran nimissä on myös viime vuosina julkaistu yleisönosastokirjoituksia valtakunnallisissa sanomalehdissä sekä kannanottoja esim. Liikunta & Tiede -lehdessä.
Tulisiko Tahko Pihkala -seuran olla mielestäsi edelleen aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka ottaa urheilu- ja liikuntaelämän ajankohtaisiin asioihin kantaa esimerkiksi lehtien yleisönosastoilla tai muilla tavoin? Millä tavoin? Mitkä ovat ne kohderyhmät, joihin seuran olisi oltava erityisessä suhteessa ja yhteydessä? Millaisia keskustelun avauksia seuran pitäisi jatkossa tehdä? Mihin tahoihin seuran tulisi olla yhteydessä, mihin vaikuttaa ja millaisia nostoja tehdä?
5. Mitä muuta sanottavaa sinulla on seurasta tai sen roolista yhteiskunnassa?
6. Tahko Pihkala Seura on henkilöjäsenten muodostama yhteisö, jolla ei ole palkattua omaa henkilökuntaa. Seura toimii vapaaehtoisten voimin. Olisitko halukas toimimaan seuran työryhmissä ja asiantuntijatehtävissä tarvittaessa? Millaisia tehtäviä olisi halukas tekemään seuran toiminnan piirissä? Haluaisitko osallistua seuran strategian jatkotyöstöön yhdessä seuran hallituksen kanssa?
Vastaajan nimi (Vapaaehtoinen, voit vastata myös nimettömänä!)
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy