Ilmoittaudu kevään 2024 tukitoiminnan peruskoulutukseen
Koulutus tapahtuu lähikoulutuksena yhdistyksen toimistolla Töölössä (Topeliuksenkatu 17) maalis-huhtikuussa neljänä lauantaina.
Koulutuspäivät varmistuneet: la 16.3., la 23.3., la 6.4. ja 13.4. klo 11-16.30.

Koulutukseen hakevat kutsutaan ryhmähaastatteluun noin viikkoa ennen koulutuksen alkua.

Koulutus perustuu  Mieli ry:n webinaaritallenteisiin, joita täydentävät Mieli Helsingin kouluttajien koulutusoiot. Koulutusta täydennetään kuukausittaisilla, 1,5 tunnin työnohjaustapaamisilla sekä osallistumalla Mieli ry:n teemoitettuihin jatkokoulutuswebinaareihin. Koulutuksesta saa todistuksen. Todistus mahdollistaa muuttaessasi paikkakuntaa tukitoimijuuden muissakin  Mieli ry:n jäsenyhdistyksissä.  

Koulutus antaa valmiudet Mieli Helsingin organisoimaan tukitoimijana toimimiseen. Tukitapaamisia on keskimäärin 2-4 kpl kuukaudessa. Tukitapaamiset kestävät kerrallaan maksimi kaksi tuntia julkisella paikalla. Voit myös esim. varata kirjastosta tapaamista varten yksityisen kokoontumistilan.

Tukisuhteet kestävät kolme-yhdeksän kuukautta tuettavan tarpeen mukaan.
Tukisuhde on tavoitteellinen tukimuoto, jonka tavoitteita voidaan täsmentää tai muuttaa väliarviointitapaamisissa. Ensimmäinen arviointi on n. kahden tapaamiskerran jälkeen ja seuraava n. 3 kk:n kuluttua tukisuhteen alkamisesta.

Mieli Helsinki tukee tukihenkilöitään mm. tarjoamalla kuukausittain työnohjaustapaamiset sekä syventäviä teemakoulutuksia ja kulloisestakin tukirahoituksesta riippuen mahdollisuuksien mukaan myös virkistystoimintaa.

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *

Haetko koulutukseen MHM:n vai MieTon jäsenenä?

*

Nimi (etu- ja sukunimi)

*
Sähköpostiosoite
*
Puhelinnumero, josta tavoitamme sinut päiväsaikaan? *

Syntymävuotesi (VVVV)

*

Koulutuksesi

*

Ammattisi

*

Valitse alla olevista omaa elämäntilannettasi kuvaava vaihtoehto?

*

Miksi haet Tukitoiminnan peruskulutukseen erikoistumalla Yksilötukitoimintaan (Tukija)? Mainitse kolme tärkeintä syytä tärkeysjärjestyksessä.

*

Työnohjaus on osa jatkokoulutustamme. Sitoudutko osallistumaan tukitoiminnan työnohjauksiin koulutuksen jälkeen jo ennen kuin sinulle löytyy oma tuettava?

*

Tukitoiminnan peruskoulutuksen paikkamäärät ovat rajallisia ja teemme haastattelut ja valinnat viikolla 9-10.
Kerto, miksi meidän tulisi valita juuri sinut tukitoiminnatamme peruskoulutukseen ja 
miksi olisit sopiva toimimaan henkilökohtaisena tukijanamme? 

*
Ruoka-ainerajoitteesi (avaa vaihtoehto muu lisätieto-osiossa lomakkeen lopussa)

Haluatko vielä kertoa jotain itsestäsi? (tässä voit täydentää mm. ruoka-ainerajoitteitasi ja mahdollisesti jonkin muun taustayhteisösi)

*
Päivät/ajat, jotka sinulle eivät käy maalis-huhtikuun aikana
*
Päiväys, jolloin tein hakemuksen?
*
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy