Esitys Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saajaksi
Vuosittain Eurooppa-päivänä 9.5. jaettava tunnustus myönnetään kiitokseksi ansiokkaasta eurooppalaisten arvojen, kansainvälisen yhteistyön ja demokratian puolesta tehtävästä työstä. Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen myöntämisestä päättää Eurooppalaisen Suomen hallitus saapuneiden esitysten pohjalta. Edellisiä palkinnonsaajia ovat Ylen EU-kirjeenvaihtaja ja pitkäaikainen toimittaja Susanna Turunen ja Helsingin yliopiston dosentti Timo Miettinen.

Eurooppalaisen Suomen hallitus on kokouksessaan 1.4.2022 päättänyt avata haun Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saajaksi vuodelle 2022. Voit esittää sopivaksi katsomaasi henkilöä tai henkilöitä alta löytyvän verkkolomakkeen kautta. Katso myös ohesta kriteerit, jotka tunnustuksella palkittavan henkilön on täytettävä.

Lomake on auki maanantaihin 25.4.2022 kello 12:00 saakka.

Kaikki esitykset viedään Eurooppalaisen Suomen hallitukselle, jonka vastuulla on tunnustuksen myöntäminen kriteerit parhaiten täyttävälle henkilölle.

Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saaja julkistetaan Eurooppa-päivänä 9.5.2022 osana valtakunnallista ja digitaalista Eurooppa-viikon ohjelmakokonaisuutta.

Kriteeristö:

Vuoden eurooppalaiseksi valittavan henkilön on täytettävä seuraavat kriteerit:

- Henkilön on oltava yli 30-vuotias Euroopan unionin kansalainen
- Henkilö on työssään ja toimissaan edistänyt vähintään yhtä seuraavista teemoista:
-->Eurooppalaisten arvojen toteutumista
-->Eurooppalaista ja/tai kansainvälistä yhteistyötä
-->Demokratian toteutumista Suomessa, Euroopassa ja/tai maailmalla
-Henkilö on toiminnallaan edistänyt keskustelua ja tietoisuuden lisääntymistä Euroopan unioniin ja Eurooppaan liittyvissä poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja inhimillisissä kysymyksissä.
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Olen lukenut Vuoden eurooppalainen -tunnustusta koskevat valintakriteeri ja ymmärrän, miten prosessi etenee. *
Esitykseni Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen saajaksi vuodelle 2021. (etunimi, sukunimi) *
Perustele lyhyesti esitystäsi. Mikä tekee esityksen kohteena olevasta henkilöstä mielestäsi Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen arvoisen? Kuvaile esimerkiksi henkilön taustaa, toimintaa ja vaikutusta kriteeristön puitteissa. *
Esittämäsi henkilön mahdolliset yhteystiedot (esim. sähköposti tai puhelinnumero).
Hyväksyn tietojen keräämisen Vuoden eurooppalainen -tunnustuksen myöntämistä varten. *
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This form was created inside of Eurooppalainen Suomi. Report Abuse