Partioon ilmoittautuminen - lisätiedot
Ihan mahtavaa, että olet ilmoittamassa uutta partiolaista mukaan partioon Pirkkalassa!

Kysymme tällä lisätietolomakkeella ryhmää mihin olet ilmoittamassa häntä sekä huoltajan kiinnostusta osallistumaan partiotoimintaan.

Partio on Pirkkalassa suosittu harrastus ja kaikki apu on tarpeen, jotta voimme ottaa mahdollisimman monen mukaan ja tarjota kaikille sujuvaa toimintaa. Erityisesti sudenpentu- ja seikkailijatoiminnassa tarvitsemme huoltajia mukaan laumailtoihin, retkille, leireille ja tapahtumiin. Meillä on aikuisille myös omaa partiotoimintaa. Toiminnassa on mukana iso iloinen joukko aikuisia ja mukaan voi tulla milloin vaan. Partiotaustaa ei tarvitse olla. Osa on aikuisena aloittanut partio uutena harrastuksena ja osa on tullut jatkamaan nuorempana keskeytynyttä partiopolkua.

Tervetuloa mukaan partioon Pirkkalassa!

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Lapsen nimi *
Lapsen syntymävuosi *
Lapsen koululuokka *
Ryhmä, johon ilmoitan lapsen *
Merkitse tähän kaikki ne päivät, joina lapsi todennäköisesti pääsisi partioryhmänkokoontumiseen. Jos ilmoittautuneita on paljon ja saamme ryhmänvetäjät, harkitsemme uusien ryhmien perustamista.
Huoltajan nimi *
Huoltajan sähköpostiosoite
Huoltajan puhelinnumero
HUOLTAJA: Olen kuulunut partioon aikaisemmin, viimeksi vuonna xx ja harrastin partiota xx vuotta
HUOLTAJA: Olen valmis osallistumaan partioryhmän toimintaan (valitse lähinnä oikeat) *
Required
Muut terveiset ja lisätiedot
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy